maanantai 31. joulukuuta 2012

Hyvää uutta vuotta!

Meijjän väki toivottelee hyvää uutta vuotta kaikille tämän Saiman työmaakuvan myötä! Pikkuisen urakka on räjähtäny lapsukaisella... No, pitää puuhaa olla, kun muutkin saa räjäytellä tänään!


maanantai 17. joulukuuta 2012

Käsinseisontaa

Erikoistuin tänään käsinseisontakuviin. Olin taitava (vahingossa).

 Siiri karjuu ja seisoo yhdellä jalalla. Saima yhdellä takajalalla.

 Saima käsinseisoo, Siiri takajaloin.

 Hilman vuoro käsinseisontaan...

 Ja sitten taas Siirin vuoro.

 Saiman vuoro. Hilma on muuten vain sekaisin.

 Suttuinen kuva, ei haittaa, kun malli osaa seistä oikein.

 Hilma kahdella tassulla, Tyyne yhdellä.

Heippa-kuva. Taneli hieman epäröi, että onkohan tämä ollenkaan koirien ulkoilukeli.

Lopuksi pakko laittaa vielä kuva sohvanvaltaajista. Parhautta! <3

perjantai 14. joulukuuta 2012

Sasu ja Saima

Pakko laittaa kuva, vaikkei siitä meinaa selvää saadakaan. Yhden kuvan sai räppästyä ennen kun Saima päätti muuttaa lattialle.

 Sasu ja Saima. 

maanantai 10. joulukuuta 2012

Messari 2012

Korkattiin Saiman kanssa viralliset kehät junioriluokassa ja vieläpä vuoden suurimmassa näyttelyssä Suomessa. Tuloksena arvosana erinomainen (ERI) ja SA (sertifikaatin arvoinen) ja lisäksi varaserti ruusukkeineen. Saima oli kiltti pieni (?) koira ja käyttäytyi kauniisti.

Tuomarina toimi Soile Bister ja arvostelu oli seuraavanlainen:

"Kaunis, hyvinkehittynyt narttu, jolla erinomaiset mittasuhteet. Kaunis pää. Hyvä runko. Riittävät kulmaukset. Hyvä karva. Häntä ok. Liikkuu riittävän pitkällä askeleella. Hyvä luonne."

Pari kuvaakin tuli otettua. Hihnanpäässä Ippu.

 "Joo, on sillä tosiaan häntä"

 Ippu sohii jotaki ja Saiman korva menee ruttuun

Pönöttäminen on Saiman mielestä ihan tylsää ja se pyrki hipsimään Ipun ja makkaran perässä.

Seuraavan kerran näytellään Kuopiossa tammikuussa. Saas nähdä joutuuko isäntä sillä kertaa kehään Saiman kanssa.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Sunnuntain vahtimiset

Tänään oli vahtipäivä. 

 Saima vahti jääkarhuja telkkarista ja

 punajuurivuokaa lautaselta. Tämä toimitus sisälsi raskaita huokauksia ja säälittäviä katseita.

Siiri sitten valvoi tapojensa mukaan luutaan Saimalta. Itte ei sitä syöny, kunhan ärräs Saimalle...

lauantai 1. joulukuuta 2012

Joulukuusen noutoa

Saiman mielestä on joulukuusen hakuaika, koska on jo joulukuu. No, tuumasta toimeen.

 Tarvitaan siis kuusi. Mäntykin näköjään käy.

 Sitä sipelletään ensin.

 Siiri arvaa mitä on tulossa ja säntää kuvaajan luokse karkuun.

 Mutta ei auta, kaamea kuusenhakuhirviö säntää kimppuun!

Etujaloilla seisten ja kuusikin on jäänyt johonkin...

Heippa, seuraavaan kertaan!

perjantai 30. marraskuuta 2012

Vaarallinen lammas

Emäntä oli kiva, kun osti Saimalle hienon lammaslelun. Lelu vaan on aika ärsyttävä ja se pitää välillä pieksää:

 "Tässä makailen ihan viattomana pää nätisti isännän jalalla"

 "Näettekö, lammas! Se ihan selvästi keljuilee!!"

 Siispä tiukka ote etujaloilla ja päästä kiinni!

 Hiukan pyörittelyä...

 "Aargh, se puree kaulaan!!"

 "Jee, puren sitä takajalasta kostoksi!!"

"Siitä saat!!!"

"Korvastakin revin niin että tietää!"

 "Nyt kyllä pieksän sen!! Oppiipahan olemaan lampaiksi!"

 Lammas selätetty, done.


 Koiraparka on lampaanpieksännän jälkeen julmasti (?) lukittu (?) parvekkeelle eikä ole päässyt...

 ... vahtimaan torttuja!


  1. Pakollinen Iso Kissa loppukevennykseksi. No, ei se oo kevyt kyllä.

maanantai 5. marraskuuta 2012

Väsynyt matkaporo

Käytiin Sawonmuan Eevan ja Hilma-pinserin kanssa Tamperesterissa rally-tokoleirillä. Itse olin vaan kuunteluoppilaana. Olivat poroset kuitenkin reissussa mukana ja taisi olla rankka reissu, koska kotona nukkuminen näytti tältä:




Leiristä jäi oikein hyvä maku, kiitos oikein hyvän kouluttajan. Kiitos siis Krista Karhu ja Koirakoutsi! Päässä pyörii jos jonkinmoista treenisuunniltelmaa ja eiköhän niitä päästä kohta jo kokeilemaankin!

torstai 25. lokakuuta 2012

Torstain ihme!

Nyt tapahtui jotain niin ihmeellistä, että on pakko postata kuva:


Siis ihme on tapahtunut, MOLEMMAT porokoirat on sohvalla!! En uskaltanut edes hengittää, kun vieressä istuin. Siirihän tulee sohvalle ehkä kerran kuussa ja livahtaa heti pois, jos liikahdan. Saima on viime viikkoina viihtynytkin jonkun minuutin vieressä. Mutta yhtäaikaa, no way!

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Saima Laukaan erikoisnäyttelyssä

Lähdettiin erkkariin ilman odotuksia ja yllätys olikin suuri, kun Saima oli ROtunsa Paras pentu ja kaikenkukkuraksi koko näyttelyn paras pentu! Voi pientä mamman puudelia!

Tuomarina Anneli Pukkila. Seuraavanlainen arvostelu irtosi:

"8kk. Erinomaiset mittasuhteet. Kaunis pää. Hyvä tilava runko. Hyvä raajaluusto. Hieman lyhyt olkavarsi. Hyvä selkä. Riittävät takakulmaukset. Liikkuu hyvin joka suunnasta. Karva voisi olla karkeampaa. Miellyttävä käytös. Esitetään hyvin."

Kuviakin napsittiin, laitetaan nyt vaikka onhan noita pönötyksiä ollut aiemminkin...
Jonossa parkkeja. Saiman edellä Saiman siskopuolet S. Tupla-Parkki ja Tupla-Sydän. 

 Saima meinas jotta jos laittaa silimän kii niin nakit tule nokkaan nopiampaa.

"Mmmm, nakkia!"

 Hienosti seisoskellaan taas.

 Tuomari koplailee.

 Tässä vaiheessa otettiin jo pystikuvia tohkeissamme...

 ...mutta sitten oltiinkin uudelleen kehässä...

... ja saatiin lisää pystejä ja sapuskaankin! Ja tyttölapsikoiralle sopiva vaaleanpunainen ruusuke!

lauantai 20. lokakuuta 2012

Saiman eka mätsäri

Tänään käytiin Saiman kanssa harjoittelemassa näyttelemistä. Händlerinä Eeva.Tuomarina toimi Sari Kärki. Tuloksena punainen nauha, ei sijoitusta. Saima oli näyttelyalueella kuin kotonaan, ei haukkunut, piipannut eikä reuhannut. Pystyi laittamaan jopa maate kehän viereen. Kehässä kulki reippaasti ja seisoi hienosti. On se hieno pentu! Ja Eevalle iso KIITOS! 
Tässä odotellaan arvosteluvuoroa.

Tuomari kopeloi...

... ja Saima tahtoo pussata!

Pönötys.

Ja loppukehän vanutus.