Meijjän väki toivottelee hyvää uutta vuotta kaikille tämän Saiman työmaakuvan myötä! Pikkuisen urakka on räjähtäny lapsukaisella... No, pitää puuhaa olla, kun muutkin saa räjäytellä tänään!
maanantai 31. joulukuuta 2012
sunnuntai 23. joulukuuta 2012
maanantai 17. joulukuuta 2012
Käsinseisontaa
Erikoistuin tänään käsinseisontakuviin. Olin taitava (vahingossa).
Siiri karjuu ja seisoo yhdellä jalalla. Saima yhdellä takajalalla.
Saima käsinseisoo, Siiri takajaloin.
Hilman vuoro käsinseisontaan...
Ja sitten taas Siirin vuoro.
Saiman vuoro. Hilma on muuten vain sekaisin.
Suttuinen kuva, ei haittaa, kun malli osaa seistä oikein.
Hilma kahdella tassulla, Tyyne yhdellä.
Heippa-kuva. Taneli hieman epäröi, että onkohan tämä ollenkaan koirien ulkoilukeli.
Lopuksi pakko laittaa vielä kuva sohvanvaltaajista. Parhautta! <3
perjantai 14. joulukuuta 2012
Sasu ja Saima
Pakko laittaa kuva, vaikkei siitä meinaa selvää saadakaan. Yhden kuvan sai räppästyä ennen kun Saima päätti muuttaa lattialle.
Sasu ja Saima.
maanantai 10. joulukuuta 2012
Messari 2012
Korkattiin Saiman kanssa viralliset kehät junioriluokassa ja vieläpä vuoden suurimmassa näyttelyssä Suomessa. Tuloksena arvosana erinomainen (ERI) ja SA (sertifikaatin arvoinen) ja lisäksi varaserti ruusukkeineen. Saima oli kiltti pieni (?) koira ja käyttäytyi kauniisti.
Tuomarina toimi Soile Bister ja arvostelu oli seuraavanlainen:
"Kaunis, hyvinkehittynyt narttu, jolla erinomaiset mittasuhteet. Kaunis pää. Hyvä runko. Riittävät kulmaukset. Hyvä karva. Häntä ok. Liikkuu riittävän pitkällä askeleella. Hyvä luonne."
Pari kuvaakin tuli otettua. Hihnanpäässä Ippu.
Tuomarina toimi Soile Bister ja arvostelu oli seuraavanlainen:
"Kaunis, hyvinkehittynyt narttu, jolla erinomaiset mittasuhteet. Kaunis pää. Hyvä runko. Riittävät kulmaukset. Hyvä karva. Häntä ok. Liikkuu riittävän pitkällä askeleella. Hyvä luonne."
Pari kuvaakin tuli otettua. Hihnanpäässä Ippu.
"Joo, on sillä tosiaan häntä"
Ippu sohii jotaki ja Saiman korva menee ruttuun
Pönöttäminen on Saiman mielestä ihan tylsää ja se pyrki hipsimään Ipun ja makkaran perässä.
Seuraavan kerran näytellään Kuopiossa tammikuussa. Saas nähdä joutuuko isäntä sillä kertaa kehään Saiman kanssa.
sunnuntai 2. joulukuuta 2012
Sunnuntain vahtimiset
Tänään oli vahtipäivä.
Saima vahti jääkarhuja telkkarista ja
punajuurivuokaa lautaselta. Tämä toimitus sisälsi raskaita huokauksia ja säälittäviä katseita.
Siiri sitten valvoi tapojensa mukaan luutaan Saimalta. Itte ei sitä syöny, kunhan ärräs Saimalle...
lauantai 1. joulukuuta 2012
Joulukuusen noutoa
Saiman mielestä on joulukuusen hakuaika, koska on jo joulukuu. No, tuumasta toimeen.
Tarvitaan siis kuusi. Mäntykin näköjään käy.
Sitä sipelletään ensin.
Siiri arvaa mitä on tulossa ja säntää kuvaajan luokse karkuun.
Mutta ei auta, kaamea kuusenhakuhirviö säntää kimppuun!
Etujaloilla seisten ja kuusikin on jäänyt johonkin...
Heippa, seuraavaan kertaan!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)