tiistai 28. huhtikuuta 2015

Siiri kymmenen vuotta!

Siiri täytti tänään kymmenen vuotta ja sai synttärilahjaksi tukanleikkuun! Viime kesänä ojissa ja järvissä pluttaaja sai niin monta hotspottia ja pahan ihotulehduksen, että täksi kesäksi sai tukka lähteä. Karva ei enää sterkan jälkeen ollut normaali, alusvilla tiukassa kuin mikä ja muutenkin hamppuisen oloinen puuhka.


Tämmöisestä puuhkasta lähdettiin.

"Näättekö nyt kun mua rääkätään!"

 "Taidanpa katella vaikka ikkunasta ulos joutessani."

 Melkein krooh.

 Ja eiköhän yks ruskee ollu kateellinen... "Miks mua ei IKINÄ?!?!"

 Murjotti parka nurkassa sitten.

 Lepotauolla sitten vähän sitä kroooohhia.

 Tässä lopputulos. Siiri oli jo sitä mieltä, että NYT RIITTI ja venkoili typeriin asentoihin. Tässä kohtaa piti eniten pitää kiinni. "Trimmata saatte, mutta kuvata ette!!"

 Haha tuota häntäkippuraa. 

 Hieman mattamusta, vähän niinkuin jenkkiauto. Pää näyttää tässä ehkä oikeaa lopputulosta isommalta.


Ruippa-Siiri toivottelee sisaruksilleen synttärionnea ja pitkää ikää!

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Outokummun ryhmis 2015

"Et oo tosissas, että pitää herätä" tuumii rinsessa Saimanen.


Herättiin siis varhain ja suunnattiin kohti Outokummun ryhmänäyttelyä. Kehän laidalla Saima pelleili ja kiljahteli riemuissaan. Omaa vuoroa odottaessaan yritti jopa ryömiä kehään. Oiskikohan ollut joltain tippunut makkaraa.


Kehässä menikin sitten aika kivasti, Saima on tärkeenä ja kulki reippaasti pl. muutamat maahan pudonneet makkarat. Tuomari Mari Lackman kirjoitutti Saimasta seuraavaa:

"3 vuotta. Erinomainen tyyppi. Erinomaiset mittasuhteet. Koon ylärajalla. Kaunislinjainen pää. Hyväasentoiset raajat, joissa rodunomaiset kulmaukset. Erinomaiset käpälät. Hieman pehmeä karva. Sangen hyvä häntä. Liikkeessäkin esitetään edukseen."
VAL ERI1 SA PN1 ROP

Eli valioluokassa Saima oli ykkönen arvosanalla erinomainen, sertifikaatin arvoinen, paras narttu ja rotunsa paras.

Ryhmäkehiä (joista odotetusti saatiin lämmintä kättä) odoteltiin veteraanikehään menevän Aikamerkin Pippurin kanssa.