lauantai 12. marraskuuta 2011

Koulutustouhuja

Pitkästä aikaa olen vähän innostunut (naksutin)koulutushommista. Siirin kanssahan ei olla tehty juuri mitään, joten haastetta riittää, Siiri kun ei ole oppinut oppimaan tai siis tarjoamaan käytöksiä. Ainoat touhut mitä ollaan naksuttimen kanssa tehty, hyyyvin harvoin, on kosketuskeppiin koskeminen ja istuminen.

Kosketuskepillä aloitettiin nytkin. Aika nopeasti homma palautui mieleen ja voitiinkin siirtyä kosketusalustaan. Kaikki meni siihen asti hyvin, kun alusta oli kädessä. Kun yritin laittaa alustan lattialle, niin Siiri katsoi minua kuin idioottia. "Siis niinku MITÄ?" Sitten keksin laittaa kosketusalustan magneetilla jääkaapin oveen ja aika äkkiä Siiri tajusikin idean. Siirsin koko ajan alustaa alemmaksi ja vihdoin sen saikin lattialle. Nyt onnistuu jo metrin päähän, mutta pidemmälle Siiri ei lähde. Reeniä, reeniä vaan. Kovin nopeasti Siiri ei tarjoa käytöksiä (lukuunottamatta jo aikoja sitten opittua kosketuskeppiä ja istumista), mutta nopeutunee aikaa myöten. Kosketualustan lisäksi ollaan reenatttu maahanmenoa, joka meneekin suht hyvin, mutta hitaasti. Välillä kun pitää nuuhkia, kuunnella rapun ääniä, mulkoilla kissaa tai muuten vaan miettiä.

Perusasentoakin yritin, mutta kun Siiri ei tajunnut seurata namia eikä kosketuskeppiä, niin luovutin vielä tässä vaiheessa. Ongelma on todennäköisesti kädettömässä kouluttajassa eikä koirassa.

Mihinkään kokeisiin asti tuskin minulla on hinkua, mutta kassellaan. Ehkä pidän Siirin vaan harjoituskappaleena "ehkä" tulevan pennun koulutusta ajatellen.

Ei kommentteja: