sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Ensimmäisen viikon saldoa

Nonii, eka viikko uudessa kodissa takana. Saldona pari pientä metsälenkkiä pinseriporukassa, pikkuisia pyörähdyksiä remmissä, paljon pissiä sisälle, paljon pissiä ulos, yhtä lukuunottamatta kaikki kakat pihalle (sen yhdenkin kohdalla pyysi ulos, mutta emme ehtineet viemään), kissojen tutkistelua, pieniä kissanpöläytyksiä, Siirin härkkimistä (ei Siiri leiki vieläkään, tylsimys), vetoleikkejä, silputtuja pahvirullia, autoilua (hienosti menee), sukissa roikkumista, lahkeissa roikkumista, vierailuja sukulaisissa, uusien ihmisten tapaamista, rappusissa kulkemista, nimen opettelua, makupalojen syömistä, maan jyrsimistä, lumeen sukeltelua, autojen ihmettelyä, ohikulkevien koirien ihmettelyä, nukkumista emännän jaloissa, kissojen raapimapuun repimistä, Palveluskoiralehden "lukemista", hiuksissa roikkumista aamulla jne.



Reipas pentu Saima on. Uudet asiat ei pelota yhtään ja jos vähän jännittää, niin se istua napsahtaa miettimään, jotta mitäs nyt. Reippaasti seuraa mukana eikä kaulapantakaan kutita enää juurikaan. Remmissä meinaa vähän roikkua, varsinkin Siirin remmissä. Ruokaa meinasi aluksi vähän nirppiä, mutta nyt kun käydään vähän enempi liikkumassa, niin sekin on alkanut maistua.

Hieno pentu, kertakaikkiaan. <3


Ei kommentteja: