Vili ja tytöt metsässä

Vili päätti lähteä naisiin. Meijjän Saimahan alako heti! Siiri ei ollut huomaavinaankaan mokomaa kakaraa.

 Saima häipyy puun taakse ja Vilpertti koittaa saada kiinni.

 Saima opettaa keppihommia.

 "Kepin kanssa voipi juosta tälleen!"

 "Ai tällleen?"

 Välillä pikkumies haki namia. Ihan oma-aloitteisestikin.

 Sitten se alako pieksämään Saimaa.

 Päällä makaaminen on pop.

 Tassusta pureminen myös!

... ja kurkkuun käyminen

 Siiri tarkistaa tilanteen.

Ja, no, niin.. haukkuu se.

 Mitähän tässäkin muka tapahtuu? 

 Sitten siirryttiin opettelemaan niitä keppihommia taas.

 "Kiskotaan niinku tälleen."

 Sitten juostiin taas ympäriinsä, Saima johtaa.

 Mutta välillä pentu sai kiinnikkin. Saatto Saima ehkä vähän hidastaakkin tasotukseks.

Väsy iski pikkumieheen kotimatkalla.

Heippa, seuraavaan kertaan!

Vili saapui sukuun

Siskon perheeseen saapui pieni porokoiralapsi. Kaveri on oikealta nimeltään Kesukka ja kutsumanimeltään Vili. Täti-ihmisenä toki änkäsin mukaan hakureissulle ja nimesin omatoimisesti itseni kummitätiksi.

 Vili painaa menemään ja isännän kamera ei ihan pysy vauhdissa mukana.

 Siinä ne nyt on, isäntä ja koira.

 Ai että on hiukan nätti penikka.

 Alkumatka meni isännän sylissä...

 ... ja loppumatka kummitätin viekussa.

Huoltsikalla pysähdyttiin ihmettelemään maailmanmenoa.

Vili vaikuttaa oikein reippaalta pikkukoiralta. Matka meni koisaten ja jännin asia tais olla ovikaiuttimesta kuulunut CCR. Kummitäti koittaa olla dognappaamatta pikkuista ja toivottaa paljon purtavia varpaita, roikuttavia verhoja ja räkytettäviä asioita pikkumiehelle. Plokiin tulee varmaan kuvia jatkossakin.

Sasu 2000-2014

Kaikki alkoi siitä, kun vannoutuneena koiraihmisenä halusin kissan. Käytiin Kissojen katastofiyhdistyksellä Tampereella katsomassa, halusin punaisen kissan. Sieltä valikoituikin punainen Toffo-kissa. Mentiin kopan kanssa sitä hakemaan ja laskettiin koppa lattialle. Sinne marssi tyynen rauhallisesti mustavalkea kolli. Sasu halusi meille ja meille hän sitten lähti, eihän siinä voinut muuta.

Kotona Sasu tunki heti mun syliin tyylillä "heippa, oon Sasu!" Seuraava ajatus sillä olikin sitten RUOKAA hetipaikalla! Se sama ajatus kantoikin sitten koko Sasun loppuelämän. Ruokaa piti saada. Sipsit oli suurinta herkkua. Pullat varastettiin vieraiden käsistä, tomaattimurskaa vedettiin suoraan purkista (kyllä, se purkki on ihan selvästi kissanruokapurkin näköinen...) ja kaikki leivät sun muut oli pidettävä piilossa kaapeissa. Kerran löysin jopa lattialta suklaalevyn, johon Sasu oli nuollut kuopan keskelle.

Sasu oli se kissa, joka kävi kattokruunussa. Se oli myös suuri metsästäjä, muistan nostaneeni sen omenapuusta alas lintujahdista. Olihan se nyt hirveetä, kun oksa oli metrin korkeudella eikä linnut lehahdelleetkaan suoraan suuhun, niinkuin Sasu oli pienessä päässään ajatellut. Samoin mun isoja papukaijoja Sasu mielestään metsästi, kunnes lintu levittikin siipensä, eikä alkanut Sasulle evääksi. Siitä lähdettiinkin häntä pulloharjana sohvan alle piiloon, eikä linnut olleetkaan enää yhtään paistin näköisiä.

Sasu oli The Ipokissa. Suuri persoona, joka jätti lähtemättömän tassunjälkensä moniin sydämiin. Kuinka tulenkaan kaipaamaan vaativaa peitonraavintaa iltaisin nukkumaan mennessä. Kuka enää varastaa pullat vieraiden käsistä? Eikä tule enää ilmoituksia nukkumaan menosta, ei pissille menosta, ei ruoka-ajoista. 

Hyvää matkaa siis rakas. Muista pyytää Ukilta muikkuja. En kyllä epäile, että unohtaisit.