Kotona Sasu tunki heti mun syliin tyylillä "heippa, oon Sasu!" Seuraava ajatus sillä olikin sitten RUOKAA hetipaikalla! Se sama ajatus kantoikin sitten koko Sasun loppuelämän. Ruokaa piti saada. Sipsit oli suurinta herkkua. Pullat varastettiin vieraiden käsistä, tomaattimurskaa vedettiin suoraan purkista (kyllä, se purkki on ihan selvästi kissanruokapurkin näköinen...) ja kaikki leivät sun muut oli pidettävä piilossa kaapeissa. Kerran löysin jopa lattialta suklaalevyn, johon Sasu oli nuollut kuopan keskelle.
Sasu oli se kissa, joka kävi kattokruunussa. Se oli myös suuri metsästäjä, muistan nostaneeni sen omenapuusta alas lintujahdista. Olihan se nyt hirveetä, kun oksa oli metrin korkeudella eikä linnut lehahdelleetkaan suoraan suuhun, niinkuin Sasu oli pienessä päässään ajatellut. Samoin mun isoja papukaijoja Sasu mielestään metsästi, kunnes lintu levittikin siipensä, eikä alkanut Sasulle evääksi. Siitä lähdettiinkin häntä pulloharjana sohvan alle piiloon, eikä linnut olleetkaan enää yhtään paistin näköisiä.
Sasu oli The Ipokissa. Suuri persoona, joka jätti lähtemättömän tassunjälkensä moniin sydämiin. Kuinka tulenkaan kaipaamaan vaativaa peitonraavintaa iltaisin nukkumaan mennessä. Kuka enää varastaa pullat vieraiden käsistä? Eikä tule enää ilmoituksia nukkumaan menosta, ei pissille menosta, ei ruoka-ajoista.
Hyvää matkaa siis rakas. Muista pyytää Ukilta muikkuja. En kyllä epäile, että unohtaisit.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti