Viime viikonloppuna oli Lappalaiskoirat ry:n syyserikoisnäyttely Lahdessa. Saiman, Irinan ja Puti-iskäkoiran kanssa lähdettiin reissuun jo lauantaina. Saima käväisi silmätarkastuksessa Sanna Elfvingillä ja "ei täällä mitään oo" oli tuomio eli terveet silmät! Sunnuntaina sitten näyteltiin.
Näyttelypaikalla reppana joutui iskän kanssa häkkiin. Ihan kauheeta näyttää olevan.
Sukukokous. Saima, Puti ja Putin lapsonen Uhku (Arctic Soul Carelian Caira). Taustalla Putin poika Rurik (Poropeukalon Sokeri-Jussi)
Itte näyttely meni ihan mukavasti. Saima sijottui valioluokassa neljänneksi ja Puti oli VSPVET.
Nartuilla oli tuomarina Rune Fagerström. Saiman arvostelu:
"3,5 v. Kookas narttu. Vahva, mutta silti narttumainen pää. Kaunis ilme. Hyvät korvat. Hyvä kaula. Erinomainen eturinta. Pysty olkavarsi. Hyvä rinnansyvyys, mutta rintakehä saisi olla aavistuksen pidempi malliltaan. Sopivat takakulmaukset. Erinomainen luusto. Hyvät raajat ja käpälät. Hyvä reiden leveys. Hyvä karvanlaatu. Liikkuu hyvällä askelpituudella. Hyvä luonne. Hyvin esitetty." (koko 50 cm)
VAL ERI4 SA
Loppukuusta on vielä Seinäjoen näyttely, sitten pidetään lomaa näytelmistä ja keskitytään pelkästään juoksemaan pitkin mettiä ja Petosen polkuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti