keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Pikkukissa Tero 2005-2019

Surulliset uutiset saavat jatkoa. Meidän rakas Pikkukissa Tero uupui ja lähti tänään ystävänsä Siirin perään. Kiitos äitille parhaasta kodista ikinä. Ja Terolle kiitos parhaana kissana olemisesta.


sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Siiri 2005-2019

Niin tuli tätikoira Siirin aika päätökseen. Vaivat alkoivat painaa niin paljon, että lunastin lupaukseni saattaa Siiri viimeiselle matkalle ennen kuin pilke silmistä sammui. Viimeiseen sydämenlyöntiin saakka olin rakkaani vieressä.

Siiri oli koira, joita ei montaa elämään mahdu.  Iso kiitos Siirin kasvattajalle Kirstille tästä mustasta timantista. Lisäksi kiitän äitiäni, toista Kirstiä, Siirin viimeisten vuosien hoidosta.

Hyvää matkaa Pilvipolun viimeinen tuntsalainen. Voi kuinka me sinua kaivataan.

Muusa tuli taloon

Pitkästä aikaa saan päivitettyä, onkin tapahtunut kaikenlaista! Ensinnäkin Runotar kenneliä puhallellaan taas käyntiin, ja ensimmäinen askel sillä taipaleella oli luonnolisesti nartun hankkiminen. Saima kun steriloitiin viime syksynä.

Parisen vuotta olin sitkeästi pentujonossa Äänekäs kennelin Unna-nartulle. Kesällä maailmaan putkahti pieni lauma Äänekkäitä, joista meille valikoitui pikkuneiti Äänekäs Nocturne eli Muusa.

 Muusa ennen luovutusta emännän sylissä.

 Saima ja Muusa näkee ekaa kertaa.

 Mummi ja Muussi.

 Hieman nätti Muusa.

 Lelukoirasta loppui patteri välillä.


 Pieni koira, iso koira, iso keppi.

 Korvakin alkoi nousta pystyyn.

 Muusi ja Saima sai oman autonkin.

 Molemmat höröttimet pystyssä!

 Ensilumi pennulle.

 Saima rrrrrakastaa Muusaa.

 Muusi siivoaa Vilman kanssa, muutto edessä.


 Muusi rakastaa kaikkia.


 Nyt ne molemmat siivoaa Susannan kanssa....

 Uusi koti! Me muutettiin Varkauteen!

 Saima passissa.

 Luonto-ohjelmaa katsellen.

 Uusi vuosi meni nukkuessa, Saimaa vähän jännitti pauke.


 Saima kävi anaalirauhasten poistoleikkauksessa.

 Unikaverit, toisella satelliitti.


 Tätikoira Siiri ja Muusa.

 Oma piha, omat bileet!


 Vili, Muusi ja Saima.

 Pihavahdit ikkunassa. Nähdään taas pian!